21. huhtikuuta 2017

Hakusessa hyvä kampaaja!

Yksi minua oikeasti hieman stressaava aihe on hääkampaus. Minulla on viimeksi ollut vakiokampaaja joskus yläasteaikoina, joten siitä on aikaa. Olen muutenkin suhteellisen laiska käymään kampaajalla, sillä hiukseni ovat pituutensa takia melko helppohoitoiset. Nyt aikuisiällä olenkin huomannut kuinka vaikeaa hyvän kampaajan löytäminen on. En mielestäni edes ole kovin kriittinen, mutta joku siinä kuitenkin mättää.

Nuorempana en oikeastaan uskaltanut sanoa jos lopputulos ei miellyttänyt, ja lähdinkin kampaajan penkistä usein itku silmässä. Nykyään olen kuitenkin rehellisesti sanonut jos jokin ei ole täsmännyt - asiallisesti tietysti. En usko, että kukaan nyt tahallaan "pilaa" toisen hiuksia, vaan vika on usein kommunikaatiossa. Nykyäänhän on helppoa kun voi sanojen tukena näyttää valmiiksi valittuja inspiraatiokuvia. Näin siis ainakin kuvittelisi. Olen nyt vuoden sisällä käynyt kaksi kertaa kahdella eri kampaajalla laittamassa kampauksen. Toinen oli valmistujaisiini ja toinen kihlajaisiimme. En tiedä miten muuten tämän nyt sanoisi kun että eipä taas mennyt kuin Strömsössä...

Valmistujaiskampaukseni on kampauksena ihan hieno, mutta pointti tässä on se, ettei se mielestäni vastannut antamaani kuvausta. Toiveena oli rento ja ei liian siistitty niskanuttura. Taisin jopa kuvailla näin "sellainen rento kampaus, joka ei välttämättä näytä ihan kampaukselta" :D Tällaisia kuvia näytin inspiraationa:

kuva
kuva
Ja tällainen oli lopputulos...

Kihlajaisten osalta kävin puolestaan ns. normaalisti kampaajalla, ja varausta tehdessäni oli puhe, että leikkauksen jälkeen voisi laittaa hieman kiharoita. Mikään varsinainen juhlakampaus ei siis ollut kyseessä. Toiveena oli tällaiset isot ja rennot kiharat.

kuva

kuva
Tietysti ymmärrän, että kiharakampauksen lopputulokseen vaikuttaa omien hiusten pituus, mutta heti kun huomasin kampaajan tekevän kiharat suoristusraudalla ymmärsin, että saisin heittää hyvästit isoille rennoille kiharoille. Lopputulos olikin aika enkelimäinen. Kampaaja ehdotti jos kokeiltaisiin laittaa hiuksia hieman kiinni niskaan. Suostuin tähän, sillä kiharat itsessään eivät oikein vastanneet odotuksia, ja jotain oli keksittävä. Lopputulos näytti tältä.


Noh... Tuolla kertaa aika oli niin kortilla ja kiirettä pukkasi, etten enää tohtinut antaa kampauksesta sen enempää palautetta, sillä kampaaja oli itse luomuksestaan niin innoissaan enkä halunnut pahoittaa hänenkään mieltä (kyllä, tiedän että aina pitäisi sanoa). Menin kotiin, panikoin, avasin "nutturan", harjasin kiharat auki ja tein itse omalla tutulla ja turvallisella kihartimellani hieman isommat kiharat. End of story.

Hauskintahan tässä on se, että tiedän aika tasan tarkkaan vian olevan minussa itsessäni! Ehkä en vain osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selvästi, tai sitten hiuslaatuni vain on sellainen ettei lopputulos ole toivomanlainen. Onhan se kampaajallekin hankala tehdä kampaus hiuksiin, joita ei ole aiemmin käsitellyt. Siksi kaipaisinkin nyt vinkkejä hyvästä kampaajasta Helsinki-Espoo akselilla, jotta ehtisin käydä samassa paikassa muutaman kerran ennen häitä ja hääkampausta. Suosituksia?

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin tänään blogisi ja luin tekstisi läpi. Hääsuunnitelmanne kuulostavat kivoilta! Jään seurailemaan.

    Kampaaja-asiasta: En todellakaan ole kampaaja-asiantuntija, vaan minulla on hyvin samanlainen tilanne kuin sinulla: pitkät hiukset, joita jaksan käydä pätkityttämässä ehkä kerran-kaksi vuodessa. Mutta mielestäni ei ole sinun vikasi, jos kampaukset epäonnistuvat. Mielestäni kampaajan pitäisi osata kertoa, että jokin kampaus ei toimi, koska hiukset ovat liian pitkät, lyhyet, paksut, ohuet, liukkaat tms. Nuo kuvaesimerkkisi ovat aika hulvattomia, vaikka valmistujaiskampaus on kyllä tosi kaunis. :) Valitettavasti en osaa antaa suosituksia kampaajasta. Löytyisiköhän siihen joku arvostelupalvelu...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun kommentoit ja tervetuloa mukaan seurailemaan! :)

      Pitääkin googletella josko löytyisi jokin arvostelupalvelu. Eipä tullut edes mieleen, että sellaisiakin voisi olla (vaikkakin ihan luonnollista tänä päivänä). Myös ihan keskustelupalstoilta/muista blogeista tms. voi varmaankin löytyä suosituksia. Usein puskaradio vain on se paras ;) En siis ihan hirveästi ole vielä asian eteen tehnyt, mutta pitäisi ehdottomasti ottaa agendalle lähiaikoina!

      Poista

Kiitos kun ilahdutit kommentillasi!